Siirry sisältöön
Uutishuone Esteettömyys edistää yhdenvertaisuutta
Uutinen

Esteettömyys edistää yhdenvertaisuutta

Apuvälineiden, kuntoutuksen ja esteettömyyden huipputapahtuma Tampereella 6.8.11.2025

Esteettömät ja saavutettavat ratkaisut luovat kaikille soveltuvaa toimintaympäristöä. Apuvälineiden tarve kasvaa lähitulevaisuudessa väestön ikääntyessä, mutta raha saattaa jarruttaa uusien tuotteiden ja palvelujen käyttöönottoa. Tarvitaankin uusia, kustannustehokkaita ratkaisuja.

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 6.–8.11.2025 pidettävässä Apuvälinetapahtumassa esitellään liikkumisen, kommunikoinnin ja kuntoutuksen apuvälineitäjaratkaisuja. Apuvälineet auttavat liikkumaan, harrastamaan ja kommunikoimaan, ja arki helpottuu. Teemoihin syvennytään asiantuntijapuheenvuoroissa, seminaareissa sekä näytteilleasettajien osastoilla ja toimintapisteissä.

Apuvälineiden luovutus on lainsäädännön ohjaamaa

Tapahtuman monipuolinen anti näkyy kahden ohjelmalavan tarjonnassa, puhetta on mm. uusista ratkaisuista, kuntoutuksesta, apuvälineiden hankinnasta ja luovutusperusteista. Päälavalla mm. Terveysteknologia ry:n toimitusjohtaja Saara Hassinen kertoo, miten terveysteknologia voi auttaa arjessa.


Apuvälineitä luovutetaan apuvälineitä tarvitseville henkilöille toimintakyvyn ja yksilöllisen tarvearvion perusteella. Tavoitteena on löytää asiakkaalle soveltuva apuvälineratkaisu.
– Apuvälinearvioissa noudatetaan terveydenhuoltolakia ja apuvälineasetusta sekä valtakunnallisia lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteita. Julkinen terveydenhuolto on velvoitettu kilpailuttamaan apuvälinehankinnat, kun EU:n hankintarajat ylittyvät. Kilpailutuksista syntyy juridisia puitesopimuksia, joita apuvälineiden hankkimisessa tulee noudattaa. Apuvälineiden luovutusta ohjaa siis sekä terveydenhuoltolaki, apuvälineasetus että hankintalaki kuin myös Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet, kertoo Helsingin apuvälinepalveluiden ja kuntoutussuunnittelun johtava kuntoutussuunnittelija Pia Yli-Kankahila.

Uutuutena Koulutuslava

Uusi Koulutuslava tarjoaa lyhyitä täsmäkoulutuksia eri aiheisiin. Näitä ovat mm. vammaispalvelulaki, ja mitä se käytännössä merkitsee. Puhujana on vammaisoikeusjuristi Jukka Kumpuvuori. Seksuaaliterapeutti ja sosionomi Satu Ristilän aiheena on avusteinen seksi, ja Päälavalla toimintaterapeutti ja erityistason seksuaaliterapeutti Henna Suikki puhuu seksuaalioikeuksista. Mitä seksuaalioikeuksien toteutuminen tarkoittaa?

Invalidiliiton osallisuusbarometri selvittää fyysisesti vammaisten ihmisten osallisuuden kokemusta sekä sen yhteyttä koettuun hyvinvointiin, terveyteen sekä toiminta- ja työkykyyn. Vuoden 2023 barometriin vastanneiden osallisuuden kokemus oli alhaisempi kuin suomalaisilla keskimäärin. Osallisuusbarometri toteutetaan tänä vuonna toista kertaa, ja saatua tietoa hyödynnetään Invalidiliiton vaikuttamistyössä. Invalidiliiton järjestöasiantuntija Milla Ilonen kertoo edellisen osallisuusbarometrin tuloksista ja siitä, miksi siihen osallistuminen on tärkeää.

Vammaisten naisten valtakunnallinen yhdistysRusetti ry:n asiantuntijat Anni Täckman ja Jaana Tiiri puhuvat Koulutuslavalla itsepuolustuksesta vammaisten naisten näkökulmasta. Tutkijat Pauliina Baltzar, Markus Kämäräinen ja Tero Avellan (TACCU, Tampere Accessibility Unit, Tampereen yliopisto) kertovat esteettömästä ja saavutettavasta pelikulttuurista hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäjänä. Baltzarin väitöskirja digitaalisesta pelaamisesta ja moninpelaamisesta osoitti, että monista peleistä puuttuvat saavutettavuusasetukset, kuten näppäinten uudelleenmäärittely, kuvan ja äänien asetusten säätö sekä yhteensopivuus apuvälineiden kanssa.

Vanhustyön keskusliiton asiantuntijat esittelevät esteettömän, muisti- ja ikäystävällisen asumisen ratkaisuja, ja televisiosta tuttu toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola kertoo luontoretkistä down-lapsensa Osmon kanssa. 

Ammattilaisten tehokas ja maksuton koulutuspäivä

Tapahtuman avajaispäivä torstai 6.11. mahdollistaa ammattilaisille kustannustehokkaan koulutuspäivän. Puolen päivän mittainen maksuton Päättäjäfoorumi on suunnattu hyvinvointialueiden, kuntien ja yksityisen puolen päättäjille, jotka työskentelevät apuväline- ja kuntoutuspalvelujen johto- ja kehitystehtävissä. Avauspuheenvuorossaan klo 10.15–11.00 sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija Anne Arvonen tuo esille nurinkurisen kustannuspolitiikan. Jos apuvälinehankinnoista säästetään niin, että kuntoutuja saa lainmukaisen mutta vääränlaisen apuvälineen tai ei saa lainkaan apuvälinettä, joudutaan ojasta allikkoon.

Kuntoutusseminaari niin ikään torstaina 6.11. pureutuu kuulon ja näön kuntoutukseen eri ikäryhmissä. Seminaari on suunnattu monialaisesti kuntoutuksen ammattilaisille terveydenhuollosta, sosiaalihuollosta, työterveyshuollosta sekä varhaiskasvatuksesta ja oppilaitoksista. Järjestäjinä ovat Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämisyhdistys Kutke ry sekä Pirkanmaan hyvinvointialue / Tays.

Avaimia kivunhallintaan

Iltapäivän tiivis sessio torstaina 6.11. paneutuu kivunhallintaan. Yhä useampi ammattilainen kohtaa työssään asiakkaita, joiden kipuoireet vaikuttavat arkeen ja työkykyyn. Kivunhallinnan keinojen lista toimii käytännön tukena niin akuutissa kuin pitkittyneessä kivussa ja palvelee asiakastilanteissa hoitajia, terapeutteja, lääkäreitä tai esimerkiksi asumisyksikössä työskenteleviä ohjaajia. Kouluttajina on kipuoireisten etujärjestön Suomen Kipu ry:n asiantuntijoita. Kivunhallinasta on puheenvuoro myös tapahtuma-alueen Päälavalla pe 7.11.


Apuväline 2025 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 6.-8.11.2025. Järjestäjinä Expomark Oy ja Invalidiliitto yhteistyössä Healthtech Finlandin, Näkövammaisten liiton, Sailab – MedTech Finland ry:n ja Suomen Paralympiakomitean kanssa.

 Suomen Paralympiakomitea järjestää Apuvälineen yhteydessä Liikuntamaan, joka on ainutlaatuinen paraurheilun ja soveltavan liikunnan kokeilutapahtuma.

Apuvälinetapahtuma avoinna:
To 6.11. klo 9–17 ammattilaispäivä
Pe 7.11. klo 9–16  ammattilaiset ja yleisökävijät
La 8.11. klo 10–16  ammattilaiset ja yleisökävijät

Ammattilaiset veloituksetta rekisteröitymällä kävijäksi tapahtuman sivuilla.
Yleisöliput verkosta 10 € (ovelta 12 €). Henkilökohtaiset avustajat ja alle 15 v. lapset vanhempiensa seurassa veloituksetta.

Maksuton bussikuljetus reitillä: Tampereen rautatieasema – Tampereen Messu- ja Urheilukeskus – Tampereen rautatieasema. Kuljetukset kulkevat koko päivän noin 15-20 minuutin välein.

Tutustu tapahtumaan:
apuvaline.expomark.fi | #apuvälinemessut #apuväline25

Median akkreditoituminen:
https://link.webropol.com/s/apuvaline2025-akkreditointi

Kuvia edellisestä tapahtumasta vapaasti median käyttöön:
https://mediabank.messukeskus.com/kuvat/Apuväline-tapahtuma/  

Lisätietoja:
Taina Hiekkataipale, Marketing and communication specialist, Expomark Oy, p. 040 550 5950, taina.hiekkataipale@expomark.fi

Lue lisää