Suurenna fonttikokoa Pienennä fonttikokoa

Pohjoinen teollisuus 2012 -tapahtuma veti ennätysmäärän vieraita

24.5.2012

Oulussa torstaina päättynyt Pohjoinen teollisuus 2012 -tapahtuma keräsi ennakoituakin suuremman vierasjoukon. Tapahtumaan ja sen antiin kävi kahden päivän aikana tutustumassa noin 4 400 teollisuuden ammattilaista. Määrä on pari kertaa suurempi kuin vastaavassa tilaisuudessa kaksi vuotta sitten.

Vilinä Ouluhallissa ja sen ulkotiloissa kuvaa Pohjois-Suomen teollisuuden nykyistä virettä ja teollisuuteen kohdistuvia suuria odotuksia. Tapahtuman järjestäneen Expomark Oy:n projektipäällikkö Juha Nyholm uskoo myös, että kunnossapito-, kaivos- ja teollisuuden alihankintamessut sekä automaatioalan Norrkama-näyttely kannatti yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi.

”Niin näytteilleasettajat – joita oli ennätysmäiset 320 – kuin tapahtumavieraatkin pitivät tätä erinomaisena ratkaisuna”, hän sanoo.

Tools Suomen markkinointipäällikkö Outi Eskelinen vahvistaa Nyholmin näkemyksen.

”Kyllä se vaikutti meidän päätökseemme tulla tänne. Aivan erityisesti kaivosteollisuus on meille tärkeä kohderyhmä”, hän toteaa.

Tools tavoitteli Pohjoinen teollisuus 2012 -tapahtumasta ennen kaikkea tunnettuuden kasvattamista. Yhtiö esiintyi nyt ensimmäistä kertaa koko laajan konseptinsa voimin. Eskelisen mukaan päämääränä oli, että kaikille tilaisuudessa käyneille jää Toolsin nimi mieleen.

Tyytyväinen oli myös Outotecin huoltoliiketoiminnasta Suomessa ja Baltiassa vastaava johtaja Kari Lauermaa.

”Tapasimme täällä nykyisiä asiakkaitamme ja kumppaneitamme ja toki haimme myös uusia”, hän kertoo.
Laermaa myöntää hieman pelänneensä, että vastikään päättyneet jääkiekon MM-kisat olisivat vähentäneet yritysten intoa osallistua muihin tapahtumiin. Ainakaan Oulussa kisaväsymystä ei ollut näkyvissä. Johtaja

Lauermaan mielestä väkeä oli liikkeellä runsaasti.

”Tällaiset tapahtumat ovat aina panostusta tulevaisuuteen. Näissä tapaa paljon ihmisiä ja joskus tulevaisuudessa ne saattavat johtaa liike- tai kumppanuussuhteisiin”, hän korostaa.

Näyttelyosastojen lisäksi vieraita vetivät useat tietoiskut, paneelikeskustelut ja muu oheisohjelma. Muun muassa torstainen kaivosteollisuutta käsitellyt paneelikeskustelu kiinnosti suurta joukkoa. Paneelissa olivat mukana muun muassa Talvivaaran hallituksen puheenjohtaja Pekka Perä, ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka ja Laivan kultakaivoksen johtaja Krister Söderholm.

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Juha Nyholm, Expomark Oy
p. 010 830 0802, juha.nyholm@expomark.fi