Vahvuuksien voimalla eteenpäin

28.08.2015

BLOGI: Henry Manni ja Aleksi Kirjonen 

Urheillessa olemme oppineet, että rajoitteet ovat omassa päässä. Tottakai pitää olla realisti ja huomioida faktat, esimerkiksi oman kehon fysiikka. Fakta on myös, että rajoitteet eivät rajoita kaikkea. Kun löytää oman jutun ja tavat tehdä asioita niin että ne sopivat itselle, on alettava tehdä asioita unelmien toteutumiseksi. Se vaatii uskoa itseen ja paljon työtä. Se on elämää parhaimmillaan.

Aleksi ja HenryLimitless by Apuväline on kisa kaikille alle 20-vuotiaille. Siihen osallistumiseen tarvitaan laite, jolla voi ottaa videokuvaa ja idea, jolla oman ympäristön esteet voi ylittää. Siis vaikka älypuhelin ja oma pää. Aika helppoa.

Jokainen kisavideo on mahdollisuus palkintoon, mutta se on myös vinkki ihmisille, jotka tekevät päätöksiä esteettömyyden edistämiseksi tässä yhteiskunnassa. On tosi tärkeää, että myös nuorten näkemykset ja toiveet otetaan huomioon, kun luodaan mahdollisuuksia osallistumiseen ja hyvään arkeen.

Mielellään osallistuisimme kisaan, mutta ikäraja estää sen. Saamme olla mukana kisaraadissa valitsemassa voittajia. Jos me tekisimme kisavideon, niin siitä välittyisivät huumori ja positiivisuus. Jokaisella ihmisellä on omat vahvuutensa, joita omassa elämässään saa hyödyntää. Niiden voimalla mennään eteenpäin, joka päivä. Se, että on jollain tapaa erilainen, ei ole este elämästä nauttimiselle ja omien unelmien tavoittelemiselle.

Rajoitteet eivät rajoita unelmia

Me olemme yleisurheilijoita. Unelmoimme menestyksestä lajeissamme, Henry pyörätuolikelauksessa ja Aleksi kuulantyönnössä ja keihäänheitossa. Nyt tavoitteenamme ovat Rion Paralympialaiset. Haluamme kuulla Maamme-laulun isoissa arvokisoissa podiumin korkeimmalta kohdalta.

Tämä tarkoittaa elämää urheilun ehdoilla: terveellistä elämää, treeniä kymmenkunta kertaa viikossa ja sen päälle lihashuolto ja fysioterapia. Unelman tavoitteleminen on tahtoa tehdä koko ajan paremmin, pyrkiä eteenpäin ja voittaa. Kuten Leo-Pekka Tähti on todennut, kehitys loppuu tyytyväisyyteen.

Tahto kisata ja kehittyä on syttynyt meissä jo lapsena. Olemme onnellisia, sillä molempien perheet ovat tukeneet urheiluharrastuksiamme, etsineet niihin mahdollisuuksia ja kuljettaneet meitä treeneihin. Myös liikunnanopettajien kannustuksella on ollut iso vaikutus siihen, että olemme nyt urheilijoita.

Urheillessa olemme oppineet, että rajoitteet ovat omassa päässä. Tottakai pitää olla realisti ja huomioida faktat, esimerkiksi oman kehon fysiikka. Fakta on myös, että rajoitteet eivät rajoita kaikkea. Kun löytää oman jutun ja tavat tehdä asioita niin että ne sopivat itselle, on alettava tehdä asioita unelmien toteutumiseksi. Se vaatii uskoa itseen ja paljon työtä. Se on elämää parhaimmillaan.

Olennaista on, että ihminen, niin urheilija kuin ihan kuka muu tahansa, hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja suhtautuu elämään avoimesti. Jokaisen kohdalle osuu joskus asioita, jotka eivät ole kivoja – kannattaa keskittyä niihin, jotka auttavat eteenpäin.

Kynnys kerrallaan kohti esteettömämpää yhteiskuntaa

Onhan tässä maailmassa oikeita esteitäkin. Esimerkiksi täysin esteettömyyden standardit täyttävää rakennusta ei ole vielä rakennettu. Jo normaali asiointi edellyttää usein esimerkiksi kynnysten ylittämistä ja kurottelua – aistirajoitteiden huomioon ottamisesta puhumattakaan. Olisi hienoa, että ainakin yhteisin varoin toteutetut rakennukset olisivat kaikkien käytettävissä. Täydellistä tuskin monikaan odottaa, mutta turhat korokkeet ovat oikeasti turhia. Eikä kaupunkikuva romutu liikkumisen mahdollistavista rampeista.

Esteettömyyden kenttä on laaja. Tässäkään asiassa ei saa luovuttaa siksi, että se tuntuu haastavalta. Asiat kääntyvät parempaan yksi palanen kerrallaan – tai yksi kynnys kerrallaan – kun niiden eteen tehdään nöyrästi töitä. Esteettömyys on yksi asia, jonka tulisi itsestään selvästi olla osa tilojen ja ympäristön suunnittelua. Tässäkin on paljon kiinni tahdosta.

Jokainen voi vaikuttaa vaikkapa antamalla palautetta ja puhumalla esteettömyydestä ääneen. Nyt Limitless by Apuväline -kisassa kuullaan erityisesti nuoria. Videokamerat töihin ja kuvaamaan!

Henry Manni ja Aleksi Kirjonen Henry ja Aleksi

Kirjoittajat ovat urheilijoita, jotka kannustavat ihan jokaista ylittämään omat rajansa brändinsä Team Finnish Powerin välityksellä. He muun muassa tekevät temppuvideoita, joihin voi tutustua osoitteessa www.tfp.fi. Aleksin tavoitteena on urheilumenestyksen lisäksi äärimmäisen haastava takaperinvoltti pyörätuolilla.

Rajoitteet on vain omassa päässä:
https://www.youtube.com/watch?v=4dpe4dWf99s ?
TFP YouTubessa:
https://www.youtube.com/user/TeamTFP





Takaisin