Energiamurros ja sen ratkaisut ovat Suomelle mahdollisuuksia

25.10.2016

– Energiasektorin muutos on välttämätön ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi, sanoo Yrjö Mäkelä DG Climasta, joka johtaa Euroopan komission toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Hän puhui Energia 2016:n yhteydessä pidetyssä WEC Finlandin Energiapäivässä.

Energia2016 Aaltonen

– Se, että ihminen näkee jatkuvasti ja konkreettisesti oman veden- ja energiankulutuksen, mahdollistaa toimintamallien muutoksen, toteaa.Kaukoran tekninen johtaja Rami Aaltonen.

– Nyt on tekojen aika. 190 valtiota on mukana Pariisin sopimuksessa ja toimii sen tavoitteiden toteutumiseksi. Päästöjen vähentäminen tuo hyötyjä niin yrityksille, yhteiskunnille kuin yksilöillekin. Nyt on aika päättää, miltä ilmastokehityksemme yksityiskohdat näyttävät vuoden 2020 jälkeen, vt yksikönpäällikkö Mäkelä toteaa.

Eurooppaneuvoston asettamat tavoitteet vuoteen 2030 mennessä kasvavat 20-20-20 -tavoitteesta. 20 prosentin kasvihuonekaasujen vähennys laajennetaan vuoteen 2030 mennessä vähintään 40 prosentin päästövähennykseksi EU-tasolla. Uusiutuvan energian osuus ja energiatehokkuus kasvavat EU-tasolla 20 prosentin sijasta 27 prosenttiin.

Työ Pariisin tavoitteiden eteen on tehtävä kansallisella tasolla jokaisessa sopimuksen allekirjoittaneessa valtiossa. Pitkäjänteiset sopimukset ja lainsäädäntö tuovat ennustettavuutta muun muassa elinkeinoelämään. Kehityksen suunta on selvillä, mikä ohjaa investoimaan sopimusta tukeviin ratkaisuihin.

– Suomi on dynaaminen talous, jossa ilmastotavoitteiden eteen toimitaan kärkijoukoissa. Energiamurros ja sen ratkaisut tuovat Suomelle ja suomalaisille yrityksille mahdollisuuksia. On tärkeää, että Suomi valmistelee kunnianhimoisen energia- ja ilmastostrategian vähintään vuoteen 2030 saakka, Mäkelä sanoo.

Digitaalisuus on energia-alan tulevaisuutta

Digitaalisuus on tulevaisuutta myös energia-alalla, minkä vahvistavat Energia 2016 -tapahtuman tiistaina tehdyt tuotelanseeraukset.

– Sähkömarkkinoiden uudistuminen ja ilmastonmuutos ovat nivoutuneet yhteen. Uusiutuvat energialähteet, tuuli ja aurinko, tulevat vahvistumaan Suomessakin. Jotta uudenlaista hiilidiokisdivapaata energiantuotantoa saadaan hyödynnettyä, tarvitaan järjestelmään tarvitaan joustoa, toteaa Fingridin kehityspäällikkö Jonne Jäppinen Älyvaraajan lanseeraustilaisuudessa.

Jäspin Älyvaraaja on kysyntäohjattu lämminvesivaraaja, joka tasapainottaa sähkön kysyntää ja hyödyttää kuluttajia tarpeita digitaalisella palvelulla, kuten taloudellisuusmittarilla ja vuotovahdilla. Älyvaraaja on kehitetty Kaukoran, There Corporation ja Vaasan Sähkön yhteistyössä. Myös Fingrid on ollut tukena kehittämistyössä.

– Älyvaraajan vuorovaikutus tuo merkittäviä hyötyjä kuluttajille. Se, että ihminen näkee jatkuvasti ja konkreettisesti oman veden- ja energiankulutuksen, mahdollistaa toimintamallien muutoksen. Omaan energiankulutukseen voi vaikuttaa omalla käyttäytymisellä, sanoo Kaukoran tekninen johtaja Rami Aaltonen.

– Älyvaraaja on yksi tulevaisuuden ratkaisuista, jotka mahdollistavat, että sähkön kulutus käy paremmin käsi kädessä tuotannon kanssa, Jonne Jäppinen toteaa.

Vincit lanseerasi Energia 2016 -tapahtumassa VincitEAM -kunnossapidon toiminnanohjauksen ratkaisun. Se mahdollistaa tiedon tehokkaan hyödyntämisen kunnossapidon kenttätyössä. Pilviteknologia ja mobiliteetti hyödyttävät yrityksiä laitosympäristössä ja operatiivisessa kunnossapidossa.

– Kumppaniverkostot voidaan käyttöoikeuksien rajoissa tuoda mukaan yrityksen järjestelmään, mikä edistää tiedon kulkua. VincitEAM on liitettävissä laitoksen tai organisaation olemassa oleviin ympäristöihin, sovelluksiin tai ulkopuolelta hankittuihin sovelluspalveluihin, kertoo vice president Marko Nenonen Vincitin sovellusratkaisuista.

Kongressi, seminaarit ja startup-kilpailu jatkuvat

Kolmepäiväinen Energia 2016 -tapahtuma (25.–27.10. Tampereella) on Suomen suurin energia-alan ammattitapahtuma, joka kokoaa yhteen tuhansia ihmisiä ja mm. yli 370 näytteilleasettajaa. Mukana ovat monipuolisesti eri energiamuodot, uusimmat teknologiat ja ajankohtaiset aiheet.

Tapahtuman yhteydessä pidetään useita asiantuntijaseminaareja .ja -keskusteluja. Keskiviikkona 26.10. ohjelmassa on Energiakongressi, joka tarjoaa tietopaketin energiamarkkinoista, kiertotaloudesta, tulevaisuuden kaupungista, energiahankkeista, ympäristönäköulmasta ja teollisesta internetistä energia-alalla.

Energiamessujen aikana valitaan Tekesin Fiksu kaupunki -ohjelman ja Energiamessujen startup-kilpailun voittaja. Finaalin ylsi kymmenen yritystä ja energiaan tai kiertotalouteen liittyvää bisnesideaa: Altum Technologies, BioGTS, Fourdeg, HMA analytics, Joukon Voima, Masar Smart Energy, Optiwise, SFTec, Sun Energia ja Virte Solar. Äänestää voi Energia 2016:n Startup-kilpailun sivulla.

Yritykset esittäytyvät messuilla, ja Messusäätiön lahjoittaman rahapalkinnon voittaja valitaan niiden joukosta yleisöäänestyksellä. Voittaja julkaistaan torstaina 27.10 kello 11.40 messualueen Valo-lavalla E-hallissa. GE Energy Village valitsee kilpailun startupeista kaksi suosikkiaan, jotka saavat palkinnoksi määräaikaisen työtilan ja sparrausta Energy Village -hautomossa.

Energia2016 WEC Energiapaiva 

WEC Finlandin Energiapäivässä esiintyivät tiistaina aamupäivällä Ben Moxham (Enviva Biomass), Yrjö Mäkelä (DG Clima) ja Nathalie Hemeleers (Aebiom). 

Energia2016 Yrjö Mäkelä

– Energiasektorin muutos on välttämätön ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi, sanoo Yrjö Mäkelä DG Climasta

Energia2016 Nenonen Vincit EAM

Marko Nenonen kertoi Energia 2016:ssa VincitEAM-ratkaisusta.

Lisätietoja:

Energiamessut: Nina Nurminen, myyntipäällikkö, Expomark Oy
p. 040 701 4183, nina.nurminen@expomark.fi 

Energiapäivä: Lauri Muranen, toiminnanjohtaja, WEC Finland
p. 040 707 6637, lauri.muranen@energia.fi

Energiakongressi: Jaakko Tennilä, toiminnanjohtaja, Kunnossapitoyhdistys Promaint ry
p. 050 384 4545, jaakko.tennila@kunnossapito.fi 

 

 

 

Takaisin